torstai, 21. joulukuu 2017
Heippa taas! Kyllähän taas on vierähtänyt blogin päivittäminen. :) Kiireinen vuosi takana niin kuin nyt olettaa voikin ruuhkavuosia elävällä perheenäidillä olevankin. Ajattelin kuitenkin laittaa meidän vuoden tapahtumista hiukka yhteenvetoa.
Alkuvuodesta aloitettiin näyttelyrintamalla Hienon kanssa kivasti tammikuussa Turku KV näyttelyissä kun sijoitus PN2, napsahti ensimmäinen serti vara-cacibin kera. Laumamme kasvoi odotetulla perheenjäsenellä huhtikuussa kun meille muutti sijoitukseen Lauralta kennel Mildstream Mildstream Twised Sister "Inari", olihan taas kevään päiville tekemistä ja uuden opettelua pennun kanssa. Onneksi oli kevät pentu niin pääsi hyvin mukaan kaikkialle kun ilmat olivat melko lämpimät. Keväällä aloitettiin Hienon kanssa agilityn alkeiskurssi Länsi uudenmaan koirayhdistyksen järjestämällä kurssilla. Olipa hauskaa hommaa ja Hienokin tykkäsi. Kesän alussa juhlittiin esikoisen ylioppilas juhlia. Kevään ja kesän aikan käytiin vielä näyttelyitä mutta sertit tuntui olevan tiukassa, elokuussa sitten lopulta onnisti Helsingin ryhmänäyttelyissä ja saatiin PN3 sijoitus ja serti, yhtä uupuu siis muotovalion arvosta. Syksyllä jatkettiin agilityn jatkokurssilla ja paljon on opittavaa (lähinnä minulla) miten voikin oikea ja vasen olla niin vaikeat muistaa. ;) Syyskuussa juhlittiin minun ylläytysjuhlia kun täytin 40-vuotta. Kiitos vielä kaikille muistaneille ja yllätyksen järjestelijöille. Inarin kanssa käytiin ensimmäisissä pentunäyttelyissä elokuussa ja pitkin syksyä muutamassa hyvinkin tuloksin. Kolme kertaa ROP pentu, kerran VSP. Kaksi näyttelyä meni oppirahoina pöytäkäytöksen kanssa 2. sija pikkupentuluokassa ja 3. sija isompien pentujen luokassa. Loppuvuodesta käytiin tietysti joulukuun messarin näyttelyt, Hieno avoimessa ERInomaisena luokkansa toisena kahtena päivänä, kolmantena sileällä ERIlä ja Inari junnuissa ERInomaisesti kahtena päivänä luokkansa toinen, toisena päivänä oikein vara-sertin kanssa, kolmantena päivän ERInomaisesti kolmas luokassaan ja kaikkina päivinä hienosti SA. Aloitettiin joulukuussa Inarin kanssa Nose Work kurssi, hauskaa hommaa ja onhan minulla taitava nenän käyttäjä, tässäkin opittavaa on minulla, oikea aikaisessa palkkauksessa ja koiran lukemisessa. Väsyttävää tuo on Inarille kun pitää tehdä töitä nenän kanssa, nuorelle koiralle mahtavaa tekemistä. Hiljalleen laskeudutaan Jouluun ja seuraavat koitokset näyttelyrintamalla onkin vasta ensi vuoden puolella. Muuten ollaan koirien kanssa käyty normaalisti metsälenkkejä, saatu nauttia täällä etelässäkin muutamia päiviä lumipeitteestä joka taas tänään loistaa poissaolollaan. Ehkä täällä etelässä tähän on tottuminen että talvet ovat leudompia ja vähälumisempia. Toivotamme kaikille hyvää loppuvuotta ja rauhallista joulun aikaa. Lepäilkää, nautttikaa rakkaistanne. <3

Hieno 2016

Hienon serti tammikuu 2017

Pikku Inkku ensimmäinen kesä 2017

Hieno Kouvolan näyttelyissä 2017




Kesän posettelua Hieno

Pöytäreenit Hieno

Inkku kesällä 2017
ROP pentu Inari

ROP Inari velipoika Kauko VSP

Inari ja minä 2017

VSP pentu ja iloinen IIvo

VSP Inari

ROP pentu Inari

Aaron metsässä Inkku ja Hieno

Löysäilyä







