Kiirettä on pitänyt joten nyt vasta ehdin kirjoitella lisää pennuista ja siitä miten täällä on lähtenyt sujumaan pentujen synnyttyä.

Ensimmäinen viikko meni hyvin pentujen kanssa, kaikki kasvoivat ja Sara hoiti pentuja antaumuksella. Perjantaina 6.3. kuitenkin pentujen ollessa 8 pv. ikäisiä ensimmäisen kerran huomasin aamulenkiltä ennen 7 tullessa että Saralla ei ollut kaikki kunnossa, levoton, läähättävä, petaileva. Totesin että taitaa olla kalkkikrampin oireet (olinhan Aunen kanssa tämän jo H pentujen ollessa 3 vko. läpi käynyt). Ei muuta kun soittoa päivystykseen, koira ja kaksi nuorinta lasta autoon ja kohti Inkoota missä meidän päivystävä lääkäri tällä kertaa oli. Sara petaili koko matkan raivokkaasti ja kramppasi. Lääkäriin päästyä laitettin Sara heti kanyyliin ja kalkkia tippumaan. Hetken päästä Saran olo helpotti silmin nähden ja voitiin huokaista helpotuksesta, toistaiseksi. Pentujen hoitaminen sujui hyvin ja seuraava yö meni itsellä pitkälti valvoessa emän ja pentujen vointia. Hyvälle näytti ja viikonlopun aikana kävi Saran sijoituskodin omistaja Sari katsomassa pentuja ja Saraa.

Viikonloppu meni ja päästiin arkiseen aherrukseen. Hieman jo huokaistiin helpotuksesta että nyt vaan mennään rauhassa eteenpäin Saran ja pentujen kanssa. Ruoka maistui kohtuullisesti ja Sara viihtyi hyvin pentujen kanssa. Tiistai 10.3. aamulla kuitenkin huomasin että nyt ei kaikki ole aivan kunnossa, palattiin lenkiltä takaisin ja soitto eläinlääkäriin, kalkkikramppi uusi. Aamusta sitten jälleen kalkkia suoneen ja kotiin seuraamaan tilannetta. Saatiin taas huokaista helpotuksesta hetkeksi. Ruoan lisänä aloitettiin kalkki ja D vitamiini aiempaa isommalla annostuksella kolme kertaa päivässä.

Sara hoiti pentuja jälleen antaumuksella. Jouduin kuitenkin säännöstelemään imetystä kolmen tunnin välein ettei pennut imeneet nonstop maitobaaria. Tiesi siis valvomista, tosin kyllä sitä oli jo muutenkin huolesta valvottu koiran vointia joten pää asia että pennut kasvaa ja Sara voi hyvin. Ruoka maistui jälleen mukavasti. Kalkin antaminen oli tietysti oma taiteen lajinsa mutta sekin saatiin maksamakkaraan sekoittaen kitusiin kolme kertaa päivässä hyvin menemään. Perjantai 13.3 (epäonnen päivä ;) ) yöllä huomasin että Sara on jälleen levoton eikä rauhoitu nukkumaan viereen, hengitys työlästä, vaelteli, oksenteli ja jälleen ei muuta kun soittoa päivystyvälle. Koira autoon ja Inkoo kutsuu. Sara oli levoton ja petaili raivokkaasti matkalla, oltiin vähän ennen lääkäriä vastaanotolla ja kyllä odottavan minuutit olivat pitkiä. Vihdoin valot vilahti ja lääkäri oli paikalla, koira autosta ja ei hetkeäkään liian aikaisin, nyt oli todella kiire. Sara kramppasi vielä kun otin autosta syliin mutta huokaisi kerran voimakkaasti ja meni aivan veltoksi, onneksi lääkäri huomasi että nyt ollaan todella pulassa, kirjaimellisesti juoksi hakemaan tarvikkeet ja ei muuta kun kanyylia suoneen ja kalkki tippumaan, huh. Hetken näytti jo pahalta ja Saran sydän oli huonossa rytmissä mutta pian alkoi tilanne parantua ja muutaman minuutin päästä oli jo istumassa pöydällä se näköisenä että mitäs me taas täällä, koska lähdetään. Lähellä oli totesin ja niin totesi lääkärikin. Sitten lähdettiin kotia kohti kalkkipiikkien kanssa, jälleen kerran.

Nyt oli sitten valintojen paikka että miten jatketaan tästä eteenpäin. Emän voinnin vuoksi päädyin tekemään ratkaisun että pennut on vieroitettava heti, Sara ei kestäisi enää yhtään imetystä. Onneksi minulla oli emonmaidon korviketta kotona jotta sain pennuille kuitenkin maitoa edes vähän, olihan se säätöä ensimmäinen vuorokausi kun eivät oikein tajunneet mistä on kyse. Sara lähti kotiin kun verikokeiden tulokset olivat tulleet, veren kalkki 2,1 (viitearvot norm. 2-3). Lauantaina uusi käynti eläinlääkärillä, verikokeet ja calastop kuuri, sydämen kuuntelu. Kalkkiarvo 2,5.

Sitten alkoi uusi vaihe pentujen elämässä. Aluksi laitoin lämpöpullot pentulaatikkoon teddyjen alle molemmin puolin että pennuilla olisi riittävän lämmin kun emä ei ole lämmittämässä. Pullosta ruokaa ja pissatuksen, kakatuksen opettelua minulle. Vaikealta tuntui ja pennut hieman kärttyisiä, jopa niin että Aune (pentujen mummo) hieman huolestui huudosta. Päästin sitten katsomaan pentuja ja  Aune katsoi ihmetteli ja parkkeerasi pentulaatikkoon, otti pennut tissille ja alkoi hoitaa niitä kuin olisivat omia. Sain siis todellisen varaäidin laatikkoon, huolet häivenivät.

Ensimmäisen vuorokauden Aune hoiti pentuja edelleen esimerkillisesti, ei suostunut edes käymään tarpeillaan kun pakottamalla. Pennut tuntuivat rauhallisilta ja Aune nautti kun sai pieniä hoitaa. Pulloruokinta alkoi sujua vaikka pennut kovin Aunen tisseillä kävikin, tulihan sieltä maitoa kun oli valeraskaus mutta ei riittävästi palleroiden tarpeeseen.

Hyvin on nyt mennyt, pennut syö hyvin ja Aune hoitaa, nukkuu laatikossa kaiken ajan, yöt ja päivän. Ruokakin on nyt tarjoiltu laatikkoon, lenkille lähtee kyllä kun mennään mutta sieltäkin kiire on kova takaisin pentujen luokse. Oikea aarre tämä koira.

Tytöt

Pojat